Oravakin nähtiin, aika kesy sellainen. |
Liikennepuistoon mentiin syömään eväitä ja ajelemaan potkulaudoilla.
Ennen lähtöä bongattiin vielä tämmöinen huvitus, josta joutui jo pulittamaan vähän rahaakin. Oli lasten mielestä päivän paras juttu ja olisi pitänyt päästä heti uudestaan! :)
Retki oli kyllä mukavaa ja ilmaista vaihtelua ainaselle hiekkalaatikolla kökkimiselle. En tajua miksei ole aikaisemmin tullut siellä käytyä! Kävin ko. paikassa alkukesällä ensimmäisen kerran. Pitäisi tutustua enemmän lähialueiden kesätarjontaan, aina ei tarvitse lähteä kauas ja kalliisiin huvipuistoihin, että saa lapset viihtymään.
Mie olen aikanaan asunut Lahdessa ja ulkoilin aika usein Launeella - haikailin, että joskus aikanaan vien omatkin mukelot perhepuistoon. Mistä vetoa, että nyt se sitten ensi kesänä lakkautetaan. :D
VastaaPoistaMutta tuo on ihan totta, lähialueillakin olisi vaikka kuinka paljon kivaa nähtävää ja yleensä edullisestikin - pitäisi vain ottaa enemmän selvää ja saada lähdettyä kotiseutumatkoille.
Toivottavasti ei lakkauteta, niin pääset sinäkin joskus esittelemään tytölle vanhoja kotikulmia :)
Poista